Chilin säilöntä

Chilin säilöntä etikkapohjaiseen mausteliemeen on melko vaivaton toimenpide ja varmistaa että herkkua on saatavilla pitkään satokauden jälkeenkin. Ongelmana monilla tietenkin on että millainen mausteliemen pitäisi olla?

Käytän itse chilin säilöntään tätä Chilivaarin ohjetta, ainoastaan määriä olen hieman muutellut. Tällä ohjeella olen säilönyt monenlaisia chilejä. Tänä vuonna mm. jalapenoja ja Starfishin ja Championin sekoitusta.

Tarvitset sopivia purkkeja, sen mukaan paljonko chilejä on säilöttäväksi ja kuinka tiiviisti tunget chilejä purkkeihin. Jos haluat säilöä chilit pidemmäksi aikaa, voit laittaa Atamonia mukaan.

chilejä, esim. Jalapeno – sopivan kokoisiksi paloiteltuna/viipaloituna

Mausteliemi:
4 dl vettä
1 – 1,5 dl omenaviinietikkaa
0,5 dl hunajaa
0,5 dl sokeria
1-2 tl merisuolaa
1 sitruunan mehu

1. Desinfioi purkit ja kannet.
2. Sekoita liemen ainekset ja kiehauta chilit mausteliemessä. Jos haluat rapsakampia chilejä, jätä chilit kiehauttamatta.
3. Täytä tölkit chileillä ja kaada maustelientä chilien päälle niin että purkki täyttyy piripintaan.
4. Sulje tölkit ilmatiiviisti. Säilytä pimeässä ja viileässä.

Chili-jauhelihapiirakka

Innostuin tuosta sveitsiläisestä jauhelihapiirakasta tuunaamaan chiliversion ja tulikin muuten todella erinomaista.

Cheddarina käytin Lidlistä saatavaa ”tulista” cheddarjuustoa ja chipotlena nykyään melkein jokaisesta marketista saatavaa Tabascon Chipotle-kastiketta. Se on todella hyvää sotkua, jota tulee nykyään heiteltyä mm. wrappeihin ja juusto-jalapenoleipään.

Tämän piirakan tai ”voitaikinapizzan” jalapenot olivat ihan perus säilykejalluja.

800 g jauhelihaa (sika-nauta)
2 sipulia
1/2 yksikyntinen valkosipuli
20-30 ”tippaa” Tabasco Chipotlekastiketta
20-30 kpl jalapenoja
1 pun. paprika
1/2 dl ketsuppia
1 lihaliemikuutio
1 tl meiramia
2 tl yrttisuolaa
1 rkl soijakastiketta
1 dl kermajuustoa raastettuna
0,5 – 1  dl chili-cheddarjuustoa raastettuna
uunipellillinen voitaikinaa (noin 500 g)
voita paistamiseen

1. Silppua sipulit ja valkosipuli, kuullota voissa kasarissa.
2. Lisää jauheliha, sekoita hyvin ja jätä ruskistumaan.
3. Kun jauheliha on ruskistunut, lisää suikaloitu paprika, ketsuppi ja muut mausteet. Hauduta miedolla lämmöllä viitisen minuuttia.
4. Kauli voitaikina uunin pellin kokoiseksi levyksi.
5. Vuoraa syvä uunipelti leivinpaperilla ja levitä taikina päälle.
6. Lisää jauhelihasekoitus, levitä tasaisesti joka puolella.
7. Lisää jalapenot ja juustoraasteet.
8. Paista n. 225-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.

 

Chili-tonnikalapiirakka

Chili-tonnikalapiirakka on yksi suosikeistani, kun pitää tehdä nopeasti jotain pikkusuolaista. Tämä häviää nopeasti niin kahvipöydästä kuin vaikka saunan jälkeisellä iltapalalla. Teen tämän yleensä valmiiseen voitaikinaan, jota yleensä löytyy pakastimestamme.

Chili-tonnikalapiirakkaan kannattaa lisätä tuoretta tilliä, tosin kuivattukin kyllä käy. Juustona käytän yleensä punaista emmentalia, mutta miedommatkin sopivat.

1/2 pkt voitaikinaa
2 prk tonnikalaa (tomaatissa)
1 prk chili-tonnikalaa
tilliä (tuoretta)
1 pieni sipuli
2 dl kuohukermaa
1 kananmuna
juustoraastetta, esim. punainen emmental
hieman suolaa

1. Kauli voitaikina ohueksi levyksi ja painele se voideltuun uunivuokaan.
2. Sekoita tonnikalat ja taputtele ne vuokaan.
3. Silppua sipuli ja ripottele tonnikalan päälle.
4. Sekoita kananmuna ja kerma, kaada tasaisesti vuokaan.
5. Mausta tillillä ja ripauksella suolaa.
6. Ripottele päälle juustoraaste.
7. Paista 225-asteisessa uunissa n. 15-20 min.

 

Juusto-jalapeno leipä

Juustoinen jalapenoleipä tehdään vanhasta kunnon vehnäleivästä, joka täytetään sipulilla, juustolla ja jalapenosilpulla. Tästä on monia erilaisia variaatioita, väliinhän voi tökätä melkein mitä vain – itse ajattelin seuraavaksi kokeilla mm. cheddar-pekoni yhdistelmää.

Mutta juusto – sipuli – jalapeno yhdistelmäkin toimii todella hyvin, tarjoa tätä naposteltavana, varmasti tekee kauppansa!

1 kokonainen vehnäleipä
2-3 dl juustoraastetta (mozzarella-emmental sopii hyvin)
2-4 rkl kuutioituja säilykejalapenoja, miksei tuoreetkin kävisi
1 sipuli
n. 25 g voita sulatettuna

1. Tee leipään viiltoja melkein pohjaan asti, n. 2-3 sentin välein, ristiin (kts. kuva alempana). Älä kuitenkaan halkaise leipää.
2. Silppua sipuli ja jalapenot.
3. Sulata voi kattilassa
4. Sekoita kulhossa sipuli/jalapenosilppu, juustoraaste ja hieman jäähtynyt voisula tasaiseksi täytteeksi
5. Laita leivän koloihin täytettä joka puolelle tasaisesti, alas asti.
6. Kääri leipä folioon ja paista 175-asteisessa uunissa n. 15 minuuttia.
7. Avaa folio ja jatka paistamista n. 10 minuuttia, eli kunnes juusto on kunnolla sulanut.

Hot wings – kotitekoiset hornetit

Ostin tuossa kesällä rasvakeittimen. Suurin syy siihen oli erään suosikkibloggaajani eli Sternon blogipostaus Buffalo wingseistä jotka hän valmisti rasvakeittimellä ja kehui ne maasta taivaaseen. No – okei, olihan keittimen ostoon muitakin syitä, mutta heräte tuli tuosta.

Olen aika usein ostanut kaupan Hornet-siipiä ja niitä toisia (en muista nimeä). Vaikka ihan hyviä ovatkin, niin tulisuus ei riitä (sitä tietenkin voi tuunata), mutta uunissa paistaessa niistä vain puuttuu ”se jokin”. Ja se jokin on luultavasti ainakin rapeus.

Rapeutta on tarjolla kun valmistaa kanansiivet rasvakeittimessä. Tarvitset myös jotain chilikastiketta siipien maustamiseen. Sterno ei liiotellut – en ole koskaan maistanut näin hyviä hot wingsejä!

maustamattomia kanansiipiä
Texas Pete kastiketta tai valintasi mukaan jotain muuta
valkosipulijauhetta
dipiksi esim. sinihomejuustodippiä (kermaviili+valmis sinihomejuustodippijauhe)

1. Ripottele kanansiipien päälle valkosipulijauhetta, pyörittele siten että siivet maustuvat tasaisesti joka puolelta
2. Paista siivet 190-asteisessa öljyssä n. 10-11 minuuttia
3. Kaada kulhoon chilikastiketta ja pyörittele paistetut siivet siinä.
Tarjoa dipin kera!

 

Täytetyt jalapenot

Sinänsä hullua lisätä tämä resepti tässä vaiheessa vuotta, juuri kun grillikausi on ohi. Mutta täytetyt jalapenot on niin sikamaisen hyviä, että niitä tekee mielellään pitkin vuotta – vaikka sitten uunissa.

Tosin mistä saisi lokakuussa tuoreita jalapenoja? Mulla on pakastimessa jalapenoja vaikka kuinka, mutta ne eivät luultavasti toimi tässä hommassa. Pakastus kun rikkoo niiden solukalvot ja luultavasti tuloksena olisi sula mössö uunin pohjalla. Jospa vaikka uunivuoassa? Pitää kokeilla…

No, vaikka ensi kesää odotellessa – täytetyt jalapenot on helppo valmistaa ja todella hyvää, vaikka matsi-illan hot wingsien kaveriksi. Toinen vaihtoehto voisi olla täytetyt ja friteeratut chilit, kannattaa kokeilla!

tuoreita jalapenoja
tuorejuustoa maun mukaan (esim. valkosipulijuusto toimii hyvin)
pekonia

1. Katkaise jalapenosta kanta pois ja rapsuta/huuhtele siemenet veke sormella tai perunankuorimaveitsellä tms..
2. Täytä jalapeno tuorejuustolla ja pyöräytä pekonin viipale ympärille.
3. Grillaa kunnes pekoni on rapeaa

Albondigat (meksikolaiset lihapullat)

Meksikolaiset lihapullat maustetaan hieman perinteisiä (suomalaisia) lihapullia voimakkaammaksi mm. chilillä ja ne viimeistellään tacokastikkeella. Albondigat voi myös pakastaa, ne säilyvät pakastimessa n. kolme kuukautta.

Itse käytin meksikolaisiin lihapulliin tällä kertaa punaisia jalapenoja, niitä oli vielä varastossa. Punaiset jalapenot ovat hieman voimakkaamman makuisia kuin vihreät, punaiset kun ovat kypsiä.

Veikkaisin että jokin habanerorouhe maltillisesti käytettynä toimisi myös ihan hyvin, ilman suurempia irvistelyjä ruokapöydässä. 🙂

500 g naudan- tai paistijauhelihaa
1 valkosipulin kynsi
2 rkl korppujauhoa
1/2 chilipaprika (jalapeno, poblano jne.)
1/2 tl jauhettua kuminaa
suolaa ja mustapippuria
1 kananmuna
öljyä paistamiseen
annos tacokastiketta
2 kevät- tai keltasipulia

1. Sekoita jauhelihaan murskattu valkosipulin kynsi, korppujauhot, silputtu chili, kumina, muut mausteet ja kananmuna. Vaivaa taikina tasaiseksi.
2. Muotoile käsin taikinasta n. 4 cm halkaisijaltaan olevia palloja.
3. Kuumenna öljy paistinpannulla. Paista lihapullia pannulla n.5-10 min – tasaisesti käännellen, kunnes ne ruskistuvat kauttaaltaan.
4. Kaada tacokastike lihapullien päälle. Koristele sipulisilpulla. Tarjoa heti.

Katkarapu-chili quiche

Tämä tex-mex piirakka on loistavan makuinen yhdistelmä, jossa tuoreet chilit antavat katkarapupaistokselle hienon säväyksen. Katkarapu-chili quicheen sopivat hyvin monenlaiset chilit, kuten thai chilit – jopa ihan tutut jalapenot.

Habanerolla tai jollain naga morichilla en ole (vielä) kokeillut, siitä voisi tulla ainakin useimmalle kahvipöydässämme istuneelle hieman liian rankka kokemus. 🙂

Mutta hyvää tämä katkarapu-chili piirakka on näin chiliharrastajan asteikolla ”miedompanakin”.

Pohja:
valmista voitaikinaa n. 300 g tai
2 dl vehnäjauhoja
suolaa
60 g voita
1/2 dl kylmää vettä

Täyte:
2 kananmunaa
3 dl kermamaitoa (2 dl kermaa 1 dl maitoa)
1 valkosipulin kynsi
n. 100 g juustoraastetta
1 sipuli
2 vihreää chiliä
n. 200 g katkarapuja
(yrttisuolaa)

Jos käytät valmista voitaikinaa, aloita kohdasta 4.

1. Nypi jauhot, suola ja voi murumaiseksi massaksi.
2. Lisää vesi nopeasti sekoittaen.
3. Muovaa taikinasta pallo, peitä ja anna jähmettyä kylmässä puolisen tuntia.
4. Kaaviloi taikinasta ohut levy ja vuoraa sillä voideltu torttuvuoka – pohja ja reunat.
5. Sekoita keskenään munat, kermamaito ja murskattu valkosipulin kynsi.
6. Viipaloi sipuli ja silppua chilit (poista siemenet ensin).
7. Levitä tasaisesti vuokaan katkaravut, sipuli- ja chilisilppu.
8. Ripottele päälle juustoraaste ja kaada munamaito. Jos haluat voit maustaa yrttisuolalla.
9. Paista 200-asteisessa uunissa 30-40 minuuttia.

Chilinmakuinen lohikeitto

Tämä lohikeitto saa reipasta potkua chilistä ja inkivääristä. Makua ja täyteläisyyttä tuovat myös tuoreet kasvikset ja kerma.

Chili-lohikeittoon sopii mm. poblanochilit ja vaikka kypsät (punaiset) jalapenot. Jos et löydä sopivia chilejä, ripaus tabascoa tai hieman tujumpaa chilikastikettakin käy. Kokeile myös chilillä maustettuna Markon lohikeittoa – se on parasta lohikeittoa mitä olen koskaan syönyt.

10 kirsikkatomaattia
1 keltasipuli
1 valkosipulin kynsi
2 rkl öljyä
1 punainen chili
3 cm inkivääriä
7 dl vettä
1 tl suolaa
2 dl kermaa
rouhittua mustapippuria
500 g lohta
1 parsakaali
(1 maustemitta aniksia)

1. Silppua tomaatit, sipuli ja valkosipuli. Paista niitä öljyssä isossa kattilassa, kunnes tomaatit soseutuvat.
2. Puolita chili ja poista siemenet. Hienonna chili ja inkivääri ja lisää kattilaan.
3. Lisää vesi ja suola. Murskaa anikset morttelissa ja lisää joukkoon.
4. Anna keiton kiehua n. 10-15 minuuttia.
5. Lisää kerma, mausta mustapippurilla.
6. Kuutioi lohi ja leikkaa parsakaali annospaloiksi. Lisää ne keittoon ja anna kiehua n. 5-8 minuuttia.

Tacokastike

Tämä meksikolainen tacokastike toimii perusosana monessa ruokalajissa meksikolaisessa keittiössä – kastikkeena, kuorrutuksena, dippikastikkeena tai vain lisäkkeenä antamassa makua.

Riippuen chililajista, tämä kastike voi olla lempeän lämpimän hehkuinen tai hieman tulisempi versio. Esim. poblanochilit, ja miksei myös jalapenotkin, käyvät hyvin.

Lisään lähiviikkoina useita herkullisia meksikolaisia reseptejä ja aika monissa tämä tacokastike näyttelee tärkeää osaa.

1 rkl öljyä
1 sipuli
vihreä vihannespaprika
1 punainen tai vihreä chilipaprika
0,5 tl jauhettua kuminaa
0,5 tl jauhettua korianteria
1 valkosipulin kynsi
400 g tomaattimurskaa
1 tl suolaa
1/4 tl jauhettua valkopippuria
1 rkl sokeria
(ketsuppia tai tomaattipyreetä)

1. Kuori ja silppua sipuli. Lämmitä öljy kattilassa, lisää sipulisilppu ja kuutioitu vihannespaprika. Keitä muutaman minuutin ajan.
2. Pilko chili ja lisää kattilaan kuminan, korianterin ja murskatun valkosipulin kynnen kanssa. Keitä edelleen 4-5 minuuttia.
3. Lisää sokeri, suola ja pippuri sekä tomaattimurska. Keitä vielä 5-6 minuuttia jotta kastike sakenee.

Jos haluat, lisää vielä pyreetä tai ketsuppia. Tarkista maku ja lisää mausteita tarvittaessa.