Thaikeittiön tärkeitä makuja

Thaimaan ruokakulttuuri on omaleimaista, koska maa ei ole koskaan ollut muiden maiden alaisuudessa.
Ruoka on tulista ja mausteista ja ateriat valmistetaan edelleenkin perinteisin menetelmin käyttäen wokpannua, höyrykattilaa ja isoa morttelia. Etenkin maaseudulla keittiö on avonainen kuisti, jossa on maapohja. Ruoka valmistetaan yleensä paistamalla tai höyryttämällä eikä uuni kuulu thaimaalaisen keittiön varustukseen.

Thaimaalaisen ruoan tuoksu ja maut ovat erilaisia ja kiehtovia. Tyypillisiä mausteita ovat inkivääri, korianteri, kala- ja osterikastike, thaibasilika, sitruunaruoho, valkosipuli ja kurkuma sekä paikalliset minttulajikkeet.

Soijakastikkeita on kahta lajia, suolaista ja makeaa, ja niitä käytetään usein samassa ruoassa.

Kookosmaito ja -kerma sekä chilit ovat oleellisia thaimaalaisessa ruoassa. Tulisuuden voi kuitenkin säädellä itse.

Tasapainoisuus ja harmonia ovat ruuassa ja sen valmistuksessa tärkeitä. Kaikki ruokalajit tarjotaan samanaikaisesti, jolloin eri maut, värit ja raaka-aineet täydentävät toisiaan. Ruokalajit sijoitetaan pöydän keskelle ja kukin ruokailija nauttii ruokansa omasta kulhostaan , omien mieltymystensä mukaan käyttäen ruokailuvälineenä lusikkaa sekä apuvälineenä haarukkaa.

Tuoreita raaka-aineita käytetään runsaasti, jolloin eri tyyppiset maut ja koostumukset korostuvat ruuissa; salaateissa (yams) raikkaus, curreissa (kangs) tulisuus ja pikapaistetuissa needeliruuissa (bhuds) rapeus.

Thai -ruuille on luonteenomaista runsas tulisten chilien, valkosipulin, sitruunaruohon, inkiväärin ja kookoksen käyttö erilaisiin kastikkeisiin sekoitettuna. Niitä käytetään mitä moninaisemmin meren antimien, lihan, siipikarjan sekä kasvisten ja hedelmien kanssa.

Thailaiselle ruoka tarkoittaa riisiä. Riisin kanssa tarjoiltavia ruokalajeja kutsutaan ”riisin lisäkkeiksi”. Arkisin lisäkkeet ovat yleensä vihanneksia tai kuivattua kalaa, harvoin lihaa. Tavallinen thaimaalainen syö arkisin joka aterialla samaa ruokaa.

Thairuuan valmistus on aikaavievää, vaikka valmistusmenetelmät ovat yksinkertaisia ja nopeita. Aterian voi kuitenkin valmistella hyvin pitkälle etukäteen. Itse kypsentämiseen kuluu aikaa vain muutamia minuutteja. Ruoka on terveellistä, sillä rasvaa käytetään erittäin vähän.

Päivän ateriat koostuvat aamiaisesta, jolloin nautitaan riisilientä. Lisäkkeenä syödään lihaa, kalaa tai äyriäisiä. Lounaana on keitto sekä annos paistettua riisiä. Päivän tärkein ateria thailaisille on illallinen, jolle kokoontuu yleensä iso joukko ystäviä ja sukulaisia. Ruokailu tapahtuu lattialla maton päällä ja keskelle mattoa katetaan suuri riisikulho. Ruokailuvälineinä käytetään haarukkaa ja lusikkaa, mutta ei koskaan veitseä.

Currytahnaa on voimakkaampaa punaista ja miedompaa vihreää. Tahnoissa on valmiina lähes kaikki thaikeittiön oleelliset mausteet, kuten chili, korianteri, valkosipuli, sitruunaruoho, galangal, inkivääri, kaffirlimetin kuori, basilika, kurkuma ja juustokumina.

Inkivääri on thaikeittiön perusmauste. Kasvin muhkuraisia juuria saat sellaisenaan tuoreena, kuivattuna jauheena ja tahnana tai viipaloituna säilöttynä purkissa. Tahnaa käytetään neljän hengen annokseen teelusikallisen verran.

Riisinuudeleita eli vermisellejä on saatavana sekä eri levyisinä nauhoina että hyvin ohuina pyöreinä nuudeleina. Niiden lisäksi saat kaupasta muun muassa vehnästä tehtyjä muna- ja täysjyvänuudeleita sekä pinaatilla värjättyjä vihreitä nuudeleita.

Kalakastike korvaa thaimaalaisissa ruoissa suolan. Voimakastuoksuinen kastike on valmistettu suolatuista kaloista tai katkaravuista käymismenetelmän avulla. Sitä käytetään kuten soijakastiketta. Säilytä avattu pullo jääkaapissa.

Sieniä käytetään thairuoassa runsaasti. Viljellyistä sienistä siitake on voimakkaimman makuinen. Siitake ja osterivinokas sopivat parhaiten käytettäviksi kypsennettyinä. Herkkusieniä voit syödä sekä raakoina että kuumennettuina.

Possuwokki

1 rkl öljyä
4 rkl currytahnaa
500 g porsaan ulkofileetä
500 g thai wok-vihanneksia
200 g katkarapuja
1 tlk kookosmaitoa
1 rkl kalakastiketta tai 1 rkl soijakastiketta
1 rkl sitrunaan mehua
2 tl fariinisokeria
1 dl tuoretta thaibasilikaa haluttaessa

1. Kuumenna vokkipannu ja paista currytahnaa kuumassa öljyssä noin 2 minuuttia. Lisää suikaloitu porsaanliha, paista muutama minuutti, kunnes liha on ruskistunut.
2. Lisää jäiset vihannekset, paista 6-8 minuuttia. Sekoita välillä. Lisää sulatetut ja valutetut katkaravut pannulle. Sekoita ruoan joukkoon kookosmaito ja mausteet. Jos et käytä kalakastiketta, lisää soija.

Tarjoile keitetyn riisin kera.