Chapati

Kohottamaton chapati on ehkä tunnetuin intialainen leipä. Rieskan tyyppinen chapati korvaa usein ruokailuvälineetkin – chapatin palalla viedään ruoka suuhun.

Jos pidät chapatista, katso myös lappilaisen ohrarieskan resepti

2 dl grahamjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1/4 tl suolaa
n. 1,5 dl vettä

1. Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää vettä sen verran että saat pehmeän, kaulittavaksi sopivan taikinan. Anna taikinan levätä kosten liinan alla noin puoli tuntia.
2. Jaa taikina kahteentoista osaan. Kauli palat jauhotetulla leivinpöydällä ohuiksi levyiksi.
3. Pyyhi ylimääräiset jauhot pois levyiltä ja paista kuumalla paistinpannulla noin minuutin per puoli tai kunnes niiden pinta alkaa täplittyä.

Intialaiset kalavartaat

1 pkt pakasteturskaa tai -seitä
2 omenaa
2 banaania
2 tl currya
1/2 punainen paprika
1/2 vihreä paprika
150 g pekonia
1 dl kalalientä

Kastike:
3 rkl tomaattikastiketta
1 tl currya
2 dl kermaviiliä
3 rkl raastettua emmentaljuustoa
sokeria, suolaa, pippuria

varrastikkuja
voita

1. Leikkaa kala n. 3-4 cm kokoisiksi annospaloiksi. Kuori omenat ja leikkaa ne samankokoisiksi kuutioiksi.
2. Viipaloi banaanit. Kääntele niitä curryssa.
3. Kuutioi myös paprikat, poista siemenet ja valkoinen sisusosa.
4. Leikkaa pekoni paksuhkoiksi viipaleiksi ja anna ruskistua hitaasti omassa rasvassaan.
5. Pujota ainekset vuoron perään vedessä lionneisiin puisiin varrastikkuihin.
6. Voitele uunivuoka reilusti voilla ja asettele vartaat siihen. Valele päälle pekoninrasvaa ja kalalientä.
7. Kypsennä 175-asteisessa uunissa tai grillissä noin puoli tuntia.
8. Valmista kastike paistosliemestä lisäämällä siihen tomaattikastiketta ja currya. Lisää joukkoon myös kermaviili ja juustoraaste.
9. Kuumenna kastike kiehumispisteeseen ja mausta reippaanlaisesti. Tarjoa kastike erikseen kulhosta tai kaada vartaiden päälle. Tarjoa lisänä keitettyä riisiä.

intialaiset kalavartaat

Lassi eli jogurttijuoma

Intialainen Lassi on viilentävä ja virkistävä ruokajuoma mausteisten ruokien kanssa. Lassia voi muunnella myös esim. välipalajuomaksi jättämällä suolan pois ja lisäämällä joukkoon vaikkapa soseutettua mangoa, limettimehua ja sokeria.

5 dl luonnonjogurttia
3 dl kevytmaitoa
10 jääpalaa
ripaus suolaa

1. Sekoita ainekset sileäksi juomaksi esim. tehosekoittimella ja tarjoa heti.

Masalatee

1 l vettä
10 tl tai 5 pss ceylonin teetä
sokeria
6 vihreää kokonaista kardemummaa
1-2 kanelitankoa
tuoreita mintunoksia
4 dl maitoa

1. Kiehauta vesi poreilevan kuumaksi. Lisää joukkoon teelehdet tai -pussit, mausteet ja sokeria maun mukaan.
2. Keitä hauduttaen hiljaisella lämmöllä. Lisää maito ja anna juoman hautua lämpimällä levyllä n. 10 min. Näin teen maku pehmenee. Voit myös tarjota kuumennetun maidon erillisestä kannusta.
3. Siivilöi tee kuppeihin ja tarjoa heti.

Kookossuukot

Ohjeella valmistuu n. 30 kpl kookossuukkoja.

150 g kookoshiutaleita
4 valkuaista
ripaus suolaa
2 dl sokeria
1 dl mantelijauhetta

1. Paahda kookoshiutaleita kevyesti kuivalla pannulla ja jäähdytä ne.
2. Vatkaa valkuaisista ja suolasta paksu vaahto. Lisää sitten sokeri pikkuhiljaa samalla voimakkaasti vatkaten.
3. Sekoita kookoshiutaleet ja mantelijauhe vaahtoon varovasti nostellen.
4. Ota taikinasta kahta lusikkaa käyttäen pikku palloja pellille levitetylle leivinpaperille.
5. Kuivata leivokset 100 asteisessa uunissa, kunnes ne ovat kevyitä ja irtoavat hyvin leivinpaperista. Kookossuukot maistuvat sellaisinaan tai vaikka kaakaon, hedelmien tai jäätelön kanssa.

Masala chay, maustettu maitotee

5 dl vettä
2-3 rkl sokeria
1 rkl mustaa intialaista teetä
pala kanelitankoa tai viipale tuoretta inkivääriä
4 kokonaista kardemummaa
1 dl maitoa

1. Laita vesi, sokeri, tee, kanelitangon pala tai inkivääri sekä kardemumma kattilaan ja keitä 3-5 min.
2. Lisää maito ja kuumenna kiehuvaksi.
3. Siivilöi tee ja tarjoa.

Eteläintialainen kurkkukeitto

2 rkl öljyä
1 sipuli silputtuna
1/2 tl juustokuminaa
1/4 tl kurkumaa
1/8 tl cayennea
1/4 tl mustapippuria rouhittuna
suolaa
n. 2 dl kurkkukuutioita
1 dl vettä
1 dl kookosmaitoa
2 dl maitoa
1/2 tl sinapinsiemeniä
sitruuna- tai limettimehua
korianteri- tai persiljasilppua

1. Kuori ja kuutioi kurkku. Hienonna sipuli ja kuullota se öljyssä.
2. Mausta juustokuminalla, kurkumalla, cayennella ja mustapippurilla.
3. Kuumenna seosta pari minuuttia.
4. Lisää kurkkukuutiot, vesi ja kookosmaito. Mausta ruoka suolalla. Anna hautua n. 5 min.
5. Lisää maito sekä sinapinsiemenet. Mausta lopuksi sitruunamehulla ja ripottele pinnalle silputtua korianteria tai persiljaa.

Intialainen kanapata

1 kilon broileri
2 rkl öljyä
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
2 tomaattia
1 tl rouhittua kuminaa
1-2 tl paprikajauhetta
1 tl sekoitettuja mausteita kuten inkivääriä, kardemummaa sekä neilikkaa
1/2 tl curryä
3-4 dl vettä

1. Paloiteltu broileri kuivataan ja ruskistetaan öljyssä. Jonka jälkeen se siirretään sivuun ja ruskistetaan samassa öljyssä silputut sipulit.
2. Kananpalat ladotaan pataan sipulisilpun, valkosipulin ja tomaattilohkojen kanssa. Mausta pata.
3. Lisätään pataan vesi ja haudutetaan kunnes broileri on kypsä n. 30-40 min. ( Jos käytetään patavalmista kanaa, sen kypsennysaika on jonkin verran pidempi)
4. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa lisää.
Tarjoa suoraan padasta irrallisen keitetyn riisin kera. Voit myös tarjota itämaiseen tapaan raakoja purjorenkaita, keitettyä säilykemaissia kookoshiutaleilla höystettynä sekä paprikasilppua (tuoretta tai säilykettä), myös banaanin viipaleet sopivat makuun.

Katkaravut intialaisittain

1 iso sipuli
3 valkosipulin kynttä
0,5 l kookosmaitoa
3 rkl currya
1 rkl inkivääriä
1,5 tl suolaa
1 tl cayennea
2 rkl mango chutneyta
500 g kuorittuja katkarapuja

1. Pilko sipuli ja kuullota.
2. Murskaa valkosipuli ja kuullota hetken, lisää kookosmaito, inkivääri, curry, cayenne pippuri sekä mango chutney.
3. Tarkista maku ja lisää suola. Kiehauta n. 5-8 min, että maut irtoavat.
4. Lisää lopuksi katkaravut ja anna hautua kannen alla 2-3 min.

Tarjoa riisin kanssa. Koristeeksi sopii esim. paprikan siivuja.

Naanleipä

2 dl vettä
5 dl vehnäjauhoja (osa grahamjauhoa)
0,5 dl jugurttia
25 g hiivaa
1 rkl sokeria
1,5 tl suolaa
3 rkl öljyä tai voita

1. Murenna hiiva haaleaan nesteeseen, lisää sokeri ja suola. Lisää jauhoja ja välillä öljy. Taikina jää löysäksi.
2. Kohota taikina kaksinkertaiseksi liinan alla. 3. Leivo taikinasta tanko ja jaa n. 12 osaan. Pyörittele pulliksi ja anna kohota liinan alla n. 10 minuuttia.
4. Kauli pullista litteitä leipiä ja paista ne 225-asteisessa uunissa.