Mansikkapirtelö

Mansikkapirtelö on mitä ihanin herkku, varsinkin näin kesäisin kun on tuoreita kotimaisia mansikoita saatavilla. Mansikkapirtelön valmistus on nopeaa ja yksinkertaista, sitä uskaltaa kokeilla itse vaikka nuorempikin kokki. Tällä ohjeella valmistuu n.  4 annosta mansikkapirtelöä.

n. 0,5 l vaniljajäätelöä
n. 2-3 dl mansikoita
2,5 dl maitoa
(1 tl vaniliinisokeria)

1. Pilko jäätelö pienempiin paloihin ja laita tehosekoittimeen sulamaan hetkeksi.
2. Poista tuoreista mansikoista kannat ja pilko ne pienemmiksi. Jos käytät pakastemansikoita, kannattaa niitä ensin sulattaa hetki mikrossa. Laita mansikat tehosekoittimeen jäätelön joukkoon. Lisää myös halutessasi vaniljasokeri.
3. Lisää maitoa vähän kerrallaan ja sekoita pirtelö tehosekoittimessa valmiiksi. Tarjoa heti.

Suklaa-raekeksit (M&M cookies)

Yhdysvalloissa, kulttuurien sulatusuunissa, on harva herkku täysin vieras. Sieltä on kotoisin myös nämä herkulliset suklaaraekeksit tai m&m cookies amerikkalaisittain sanottuna.

Suklaa-raekeksi reseptiä kannattaa kokeilla vaikkapa lastenkutsujen herkutteluhetkiin. Ohjeella valmistuu 12 kpl suklaaraekeksejä.

100 g voita
1 dl fariinisokeria (tiivis mitallinen)
1 dl sokeria
1 muna
1 tl vaniljasokeria
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
1 1/2 dl suklaarakeita

1. Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi.
2. Lisää muna ja vaniljasokeri. Vatkaa kuohkeaksi.
3. Sekoita vehnäjauhoihin leivinjauhe ja suola.
4. Kaada jauhoseos sekä suklaarakeet voivaahtoon ja sekoita tasaiseksi. Älä vatkaa enää sähkövatkaimella, ettei suklaarakeet mene rikki.
5. Vuoraa kaksi uunipeltiä leivinpaperilla ja pyörittele kummallekin pellille 6 palloa. Jätä reilut välit pallukoiden väliin, sillä taikina leviää aika paljon uunissa.
Paina pallukat litteiksi.
6. Paista keksejä 175 asteessa keskitasolla n. 15 min, eli kunnes ne ovat hieman ruskistuneet reunoiltaan, mutta ovat vielä keskeltä pehmeitä. Anna keksien jäähtyä ennen kuin siirrät niitä.

Marianne-mansikkakääretorttu

Tämä mehevä torttu käy juhlaan kuin juhlaan tai ihan vain makeanhimon iskiessä.

Pohja:
4 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
1 tlk (2 dl) kermaa
1 tlk (250 g) maitorahkaa
1 pss (150 g) Marianne crush -karamellirouhetta tai rouhittuja Marianne karamelleja
1/2 dl sokeria
1 tl vaniliinisokeria
1/2 pss (á 500 g) pakastemansikoita, myös tuoreet käyvät

Koristukseen:
tomusokeria
sulatettua suklaata

1. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seos varovasti siivilän läpi muna-sokerivaahdon joukkoon.
3. Levitä taikina leivinpaperin päälle syvälle uunipellille ja paista uunisa 225 asteessa n. 6 min.
4. Kumoa kypsä pohja sokeroidulle leivinpaperille, poista paistopaperi ja anna jäähtyä.
5. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon rahka, sokeri, karamellirouhe ja vaniliinisokeri. Sekoittele huolellisesti.
6. Levitä kermaseos jäähtyneen kääretorttulevyn päälle.
7. Puolita kohmeiset mansikat ja lisää ne rahkatäytteen päälle ja rullaa kääretortuksi.
8. Anna kääretortun mehevöityä jääkaapissa ennen tarjoilua.
9. Koristele halutessasi ennen tarjoilua tomusokerilla ja sulatetulla suklaalla.

Sokerisormet

Sokerisormet syntyvät kun vatkaat keltuaiset ja valkuaiset erikseen sokerin kanssa, sekä lisäät taikinaan vehnäjauhoja. Sokerisormet ovat melko ”kevyttä”, ainakin verrattuna moniin muihin kekseihin joihin yleensä tulee rasvaa.

Sokerisormet maistuvat sellaisinaan esim. kahvipöydässä tai sitten niitä voi käyttää vaikkapa erilaisten kakkujen valmistamiseen. Ohjeella valmistuu n. 60 kpl sokerisormia.

4 keltuaista
1 dl sokeria
4 valkuaista
1 1/2 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
tomusokeria

1. Erottele keltuaiset ja valkuaiset eri astioihin.
2. Vatkaa keltuaiset ja 1 dl sokeria vaahdoksi.
3. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja lisää vasta sitten sokeria 1 1/2 dl vähitellen. Jos sokerin lisää liian aikaisin, eivät valkuaiset vatkaudu.
Vatkaa koko ajan, kunnes seos on kovaa ja kestävää vaahtoa ( kulhon voi kääntää ylösalaisin, eikä vaahto valu).
4. Yhdistä vehnäjauhot ja vaahdot, sekoita varovasti vain sen verran että ainekset menevät sekaisin.
5. Pursota taikinasta sileä- tai koristeteräisen tyllan läpi leivinpaperilla päällystetylle pellille noin 7-8 cm:n pituisia ”sormia”. Älä pursota liian lähekkäin, sillä sokerisormet hieman leviävät ja kohoavat uunissa.
6. Sihtaa leivonnaisten pinnalle tomusokeria.
7. Paista sokerisormet 200 asteessa uunin keskitasolla n. 8-10 min eli kunnes ne ovat hennon vaaleanruskeita.

Amerikkalaiset pannukakut eli pancakes

Pikkupannukakut eli amerikkalaiset räiskäleet ovat suussasulava jälkiruoka tai aamupala. Jenkkipannarit ovat kuohkeita ja maistuvat hieman vaniljalta.

Amerikkalaiset pannukakut paistetaan kuten suomalaisetkin paistinpannulla (keskilämmöllä) joko voissa tai rypsiöljyssä. Öljyssä räiskäleet saavat pehmeämmän pinnan, voissa paistettaessa pannukakut saavat hieman rapeamman ja suolaisemman pinnan.

Koska amerikkalaisista pannukakuista tulee leivinjauheen ansiosta hieman paksumpia kuin tavallisista räiskäleistä, paista ne keskilämmössä. Tästä reseptistä tulee reilu 20 räiskälettä.

3 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
3 kananmunaa
2 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
1 dl sokeria
hieman suolaa
öljyä tai voita paistamiseen

1. Sekoita kuivat aineet eli jauhot, sokerit, suola ja leivinjauhe keskenään.
2. Erottele valkuaiset ja keltuaiset.
3. Sekoita keltuaiset ja maito jauhoseokseen.
4. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja nostele vaahto taikinan joukkoon.
5. Paista paistinpannulla pieniä räiskäleitä. Paista pannukakut molemmin puolin, räiskäleet ovat valmiita käännettäviksi kun pintaan ilmestyy pieniä reikiä.

Mango-suklaakääretorttu

Mango-suklaakääretortun resepti on aikanaan napattu jonkun mangoviipalepurkin kyljestä ja muokattu hieman oman maun mukaiseksi.

Tämä herkullisen pehmeä kääretorttu valmistuu säilykemangoviipaleista kohtuullisen pienellä vaivalla ja sopii erinomaisesti tarjottavaksi kahvipöydässä.

Pohja:
4 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1/2 dl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
(1 tl vaniljasokeria)

Täyte:
1 tlk (425g) mangoviipaleita sokeriliemessä
2 dl kermaa
3 rkl sokeria
(maun mukaan vaniljasokeria n. 1/2-1 tl )

Lisäksi:
(n. 1/2 dl kookoshiutaleita) tai sokeria

1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
2. Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään ja lisää muna-sokerivaahdon joukkoon siivilän läpi. Sekoittele varovasti nostellen, ettei vaahto laskeudu.
3. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle syvemmälle uunipellille.
4. Paista uunissa 225 asteessa n. 6-8 min.
5. Kumoa pohja kookoshiutaleilla tai sokerilla ripotetulle leivinpaperille ja anna sen jäähtyä.
Vinkki! Pohja ei pääse kuivumaan kun jätät sen leivinpaperin jolla torttupohja on paistettu paikoilleen jäähtymisen ajaksi.
6. Valuta mangoviipaleet siivilässä hyvin ja leikkaa ne pieniksi kuutioiksi.
7. Vatkaa kerma vaahdoksi, mausta ja lisää mangokuutiot.
8. Levitä täyte jäähtyneen pohjan päälle ja kääri rullalle pitkältä sivulta alkaen.
9. Anna tortun vetäytyä jääkaapissa n. tunnin ajan ennen tarjoamista.

Herkullinen omenapaistos

Omenapaistos valmistuu reilussa puolessa tunnissa yksinkertaisista aineksista. Omenapaistos on herkullinen jälkiruoka tai välipala.

Se on parhaimmillaan lämpimänä esim. vaniljakastikkeen tai -jäätelön kera.

4-6 omenaa
1 1/2 dl sokeria
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl kaurahiutaleita
150 g voita
2 tl kanelia

1. Kuori omenat ja lohko ne sopiviksi paloiksi, siten että siemenkota jää pois.
2. Voitele uunivuoka ja peitä omenalohkoilla.
3. Sekoita muut ainekset taikinaksi.
4. Lisää taikina nokareina omenalohkojen päälle vuokaan.
5. Paista omenapaistos 200 asteisessa uunissa n. 30(-40) minuuttia eli kunnes pinta on kauniin kullanruskea.

Marjapiirakka esim. mustikoista tai viinimarjoista

Tähän mehevään marjapiirakkaan voit käyttää esim. mustikoita tai viinimarjoja, jos vaikka pakastimessa on vielä syksyn jäljiltä satoa. Tämä marjapiirakka on nopea ja helppo valmistaa, jonka kokematonkin osaa valmistaa.

Marjapiirakka maistuu erityisen hyvältä esim. vaniljakastikkeen kera.

2 munaa
1 1/2-2 dl sokeria
2 tl vaniliinisokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
150 g sulatettua voita (tai 1 1/2 dl valmista juoksevaa rasvaseosta)
(1 dl maitoa)
3 dl marjoja

1. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.
2. Sekoita munat ja sokeri vatkaimella vaaleaksi. Jos käytät esim. viinimarjoja tai muita happamia marjoja käytä suurempaa sokerimäärää.
3. Sekoita muut kuivat aineet hyvin keskenään ja lisää ne muna-sokeriseoksen joukkoon.
4. Lisää taikinaan sulatettu rasva ja sekoita hyvin. Jos taikina jää liian jäykäksi, lisää joukkoon maito ja sekoita.
5. Kaada taikina voidellulle n. 27 cm halkaisialtaan olevalle uunivuoalle ja ripottele marjat pinnalle. Voit halutessasi ripottaa pinnalle vielä hieman sokeria.
6. Paista uunin alatasolla n. 30-35 min. Kokeile kypsyyttä esim. hammastikulla, jos tikkuun jää taikinaa – ei piiras ole vielä kypsä.

Tiikerikakku

Jostain syystä viime aikoina on tullut näitä leivontaohjeita julkaistua, joten pistetään tiikerikakun ohjekin jakoon. Tällä ohjeella kai iskäkin osaa tiikerikakun väsätä. 🙂

Tiikerikakun voit valmistaa myös perus sokerikakkureseptillä, johon vain lisätään kolmannekseen taikinasta 1,5-2 rkl kaakaojauhetta.

125 g voita
2 1/4 dl sokeria
2 munankeltuaista
2 munanvalkuaista
2 tl vanilliinisokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
3/4 dl maitoa
1 1/2 rkl kaakaojauhetta

1. Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Lisää keltuaiset ja vaniliinisokeri.
2. Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja jauhot taikinaan vuorotellen maidon kanssa.
3. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja nostele taikinan joukkoon varovasti.
4. Sekoita kaakaojauhe kolmannekseen taikinasta.
5. Laita korppujauhotettuun isoon kakkuvuokaan vuorotellen ja kerroksittain tummaa sekä vaaleaa taikinaa.
6. Paista uunissa keskitasolla 175 asteessa n. 45 min. Voit kokeilla kypsyyttä esim. hammastikulla, jos tikkuun ei jää taikinaa on kakku kypsä. Kypsä kakku myös irtoilee hieman vuoan reunoilta.

Mustikkapaistos

Mustikkapaistos on mainio tapa käyttää syksyn mustikkasatoa. Toinen hyvä on mustikkakiisseli.

Hieman extraa saa kun koristelee mustikkapaistoksen jäähtyneenä tomusokerilla.

Voit lisätä mausteeksi myös pätkittyjä raparpereja, kuorittuja omenakuutioita tai kokeile muitakin marjoja kuin mustikoita. Tai marjasekoitusta!

100 g margariinia tai voita
1 1/2 dl sokeria
1 muna
1 1/2 dl kermamaitoa
4 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
(2 tl vaniliinisokeria)
2-3 dl mustikoita

1. Sekoita pehmeä rasva ja sokeri.
2. Lisää joukkoon muna ja sekoita.
3. Sekoita loput kuivat aineet keskenään.
4. Sekoita kermamaito ja jauhoseos vuorotellen taikinan joukkoon hyvin vatkaten.
5. Lisää lopuksi taikinaan mustikat ja sekoita. Jos käytät pakastemustikoita, pyörittele ne ensiksi jauhoissa.
6. Kypsennä taikina voidellussa ja korppujauhotetussa tasapohjaisessa vuuassa uunissa 175 asteessa n. 30-45 min. Kokeile kypsyyttä esim hammastikulla, jos tikkuun ei tartu taikinaa kakku on kypsää.