Ahvenkeitto by Michael Björklund

Tämä on Strömso kokki Michael Björklundin tapaan tehty ahvenkeitto. En muista lehden nimeä mistä tämän nappasin, mutta jokin pakkoruotsin jatkamista puoltava julkaisu se oli. Ja itseasiassa hieman ”suoristin” reseptiä.

Sinänsä idea ruotsin oppimiseen ko. lehdessä oli mielestäni aivan loistava – tehdään ruokaa och pratar svenska! Eli ns. köksätunti ruotsin kielellä – olisipa meilläkin ollut tuollaisia ruotsin tunteja aikanaan, olisi voinut jopa kiinnostaa…

Kieliä on aina hyvä osata, naiset tykkää kielimiehistä. Tämä soppa eli ahvenkeitto vie kielen mennessään myös kielitaidottomilta, kokeile vaikka. Pikantin lisän tähän ahvenkeittoon tuo valkosipulitahna, jota lisätään nokare valmiin keiton päälle.

Ahvenkeitto:
400 g ahvenfileitä
6 dl vettä
6 kokonaista maustepippuria
1 kalaliemikuutio
200 g porkkanaa
200 g perunaa
1 punasipuli
2 dl kermaa
3 rkl silputtua ruohosipulia
suolaa, valkopippurijauhetta

Valkosipulitahna:
1,5 dl majoneesia
0,5 dl ranskankermaa
1 puristettu valkosipulinkynsi
suolaa, rouhittua mustapippuria

1. Kuori porkkanat, paloittele ne pieniksi paloiksi.
2. Kuori ja pilko perunat.
3. Kiehauta vesi, maustepippurit ja kalaliemikuutio. Keitä porkkanat ja perunat liemessä kypsiksi – n. 15-20 min.
4. Kuori punasipuli, halkaise se ja poista ydinosa. Leikkaa sipuli sen jälkeen venemäisiksi lohkoiksi.
5. Paloittele ahvenfileet ja lisää ne keittoon yhdessä punasipulin ja kerman kanssa. Mausta suolalla ja valkopippurilla.
6. Sekoita majoneesi, ranskankerma ja valkosipulimurska. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
7. Tarjoa keitto lämpimänä, kruunaa annos nokareella valkosipulitahnaa ja ruohosipulilla.

Messipojan kalakeitto

Messipojan kalakeitto on helppo tehdä ja tarveaineiltaan edullinen.

Kalaa suositellaan syötäväksi, eri lajeja vaihdellen, 2-3 kertaa viikossa. Kala sisältää terveellisiä rasvahappoja, useita vitamiineja ja kivennäisaineita sekä paljon proteiinia. Kala on erityisen hyvä n-3 rasvahappojen ja D-vitamiinin lähde.

6 perunaa
4 dl vettä
1 kalaliemikuutio
400 g pakastekalaa (sei, ahven, siika)
3-4 sipulia
100 g pakasteherneitä
50 g valkosipulijuustoa
ruohosipulia

1. Kuori ja lohko perunat. Laita ne kalaliemeen kiehumaan puolipehmeiksi.
2. Paloittele kala suurehkoiksi kuutioiksi ja laita sipulilohkojen kanssa perunoiden joukkoon. Anna kiehua hyvin miedolla lämmöllä.
3. Kun perunat ja kalat ovat kypsät, lisää herneet ja juusto pieninä nokareina. Kuumenna ruoka kiehuvaksi. Lisää pinnalle silputtua ruohosipulia.

Paistettua kalaa unkarilaisittain

Unkarilaisessa keittiössä käytetään paljon paprikaa, josta ainakaan minä en saa koskaan tarpeekseni. Kun tehdään paistettua kalaa unkarilaisittain, on lopputulos maukasta ja värikästä.

Tiesitkö muuten, että Unkarissa auringon kypsyttämiä ja mehukkaita persikoita, kirsikoita, päärynöitä ja maailman parhaimpia aprikooseja voi ottaa ja syödä suoraan puista teiden varsilta? Kyllä vain, Unkarissa saa vapaasti poimia hedelmiä hedelmäpuiden reunustamilta teiden varsilta. Lisää tietoa Unkarista löydät mm. osoitteesta unkarinmatkailu.fi.

1 pakkaus pakastekalaa (esim. puna-ahventa) tai runsaan kilon painoinen kuha
2 rkl vehnäjauhoja
2 punaista paprikaa
2 vihreää paprikaa
1 avomaan kurkku tai herkkukurkku
2 isoa sipulia
paprikajauhetta
valkopippuria
tilliä
voita tai silavaa
1 sitruuna
vettä

1. Jos käytät tuoretta kalaa, fileoi se. Anna pakastekalan sulaa sen verran että saat paloiteltua sen.
2. Kuumenna voi tai silava isossa paistinpannussa.
3. Kierittele puolitetut kalafileet suolalla maustetussa jauhossa ja paista.
4. Lisää suikaloidut paprikat, viipaloitu kurkku ja renkaiksi leikatut sipulit.
5. Mausta suolalla, valkopippurilla ja paprikajauheella.
6. Peitä pannu kannella ja anna ruoan hautua miedolla lämmöllä kypsäksi ja meheväksi. Voit lisätä hieman vettä, jos ruoka tuntuu kuivalta.
7. Koristele tillisilpulla ja sitruunalohkoilla.

Silliä Windsorin tapaan

Silliä Windsorin tapaan on peräisin Englannista, josta on myös moni muu hyvä sillin valmistusohje.

Tätä ohjetta todella kannattaa kokeilla – varsinkin jos pitää sillistä. Windsorin tapaan valmistettuna sillit voidellaan sinapilla, peitetään pekonisuikaleilla ja paistetaan rapeiksi. Erittäin hyvää ja täyttävää.

Jos käytät suolasillejä, ne kannattaa ensin liottaa hyvin  jotta ruoka ei maistu liian suolaiselta.

4 tuoretta silliä tai suolasilliä
yhden sitruunan mehu
4 rkl sinappia
200 g pekonia
öljyä/voita paistamiseen

Koristeluun:
persiljaa, salaatinlehtiä, sitruunaa

1. Perkaa ja huuhdo sillit, jos käytät tuoreita sillejä. Poista selkäruoto.
2. Mausta kalat sitruunamehulla.
3. Levitä sillit työlaudalle selkäpuolet alaspäin. Sivele sinappia sisäpuolelle.
3. Käännä kalat kaksinkerroin ja päällystä pekonisuikaleilla. Kiinnitä halutessasi hammastikulla.
4. Ruskista sillit kuumassa öljyssä tai voissa rapeiksi. Paista noin 10 minuuttia kummaltakin puolelta.

Asettele tarjoiluvadille salaatinlehdet ja nosta sillit päälle. Koristele sitruunanohkoilla ja persiljalla.

Vihreä kalavuoka

Vihreä kalavuoka on ruoka joka maistuu parhaimmalta kesällä. Yksinkertaisesti siksi että kesällä on mahdollisuus käyttää tuoreita aineksia. Omassa yrttitarhassani on mm. persiljaa ja sitruunamelissaa.

Turskan tai seitin sijaan voi hyvin käyttää esim. ahventa tai kuhaa. Tuoreet perunat, tomaatit ja yrtit kruunaavat vihreän kalavuoan – kotimaisia kasviksia on hyvin saatavana kaupoissa tähän aikaan vuodesta.

Hyvää ja herkullista kesää! 🙂

400 g turskaa tai seitiä fileinä
5 keskikokoista perunaa
1 sitruuna
1/2 kalaliemikuutio
1 sipuli
nippu tuoretta persiljaa
nippu tuoretta sitruunamelissaa tai 1-2 tl kuivattua
2 tomaattia
öljyä, suolaa, musta- tai sitruunapippuria

1. Kuori perunat ja viipaloi ne. Levitä perunaviipaleet uunivuoan pohjalle. Ripottele päälle hieman suolaa ja pippuria.
2. Hiero suolaa kalafileiden pintaan ja pane ne perunoiden päälle.
3. Liuota kalaliemikuutio 1 dl:n kuumaa vettä ja mausta sitruunan mehulla. Kaada liemi vuokaan.
4. Levitä hienonnettu sipuli ja runsaasti yrttejä pinnalle.
5. Lisää vielä viipaloidut tomaatit.
6. Peitä vuoka foliolla ja kypsennä 225-asteisessa uunissa keskitasolla n. 25-30 min.

Puna-ahventa venäläiseen tapaan

Puna-ahven venäläiseen tapaan on aivan älyttömän hyvää ja helppoa kuin mikä. Puna-ahvenen voi tietenkin korvata esim. seitillä, jos lähikaupasta tai -lätäköstä ei puna-ahventa ala löytymään.

Se mikä tästä ruoasta tekee niin erityisen maukkaan on tuo herkullinen, hyvin maustettu smetanakastike ja tietenkin kalan liemi. Täytyy myöntää, venäläiset ymmärtävät hyvän ruoan päälle! Kiitos tästä.

pkt (400 g) puna-ahventa
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
1 prk (120 g) smetanaa
1 dl kurkkusalaattia
1 valkosipulinkynsi
2 tl hunajaa
ripaus suolaa ja pippuria

1. Leikkaa kohmeinen kala neljään osaan ja nosta palat voideltuun uunivuokaan. Ripottele kalapaloille suolaa ja pippuria.
2. Sekoita smetanan joukkoon kurkkusalaatti ja purista mukaan valkosipulinkynsi. Makeuta hunajalla ja ripauta vielä suolaa ja pippuria.
3. Sekoita tasaiseksi ja jaa kurkku-smetanaseos kalapalojen päälle. Kypsennä 225 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.

Tarjoa lisänä höyrytettyjä tai paistettuja pariisinperunoita tai perunamuusia.

Sardiinipizza

Tätä kevään pizzahuumaa jatkaen tein nyt vaihteeksi sardiinipizzaa. Tiesitkö muuten että sardiini on todella terveellinen kala ja sisältää paljon mm. omega rasvahappoja, paljon enemmän kuin esim. lohi?

Kuten moni varmaan tietääkin, rasvahapot ovat elimistölle erittäin tärkeitä. Riittävä määrä oikeita rasvahappoja on tarpeen fyysistä terveyttä varten. Rasvahappo- ja muitakin elintarvikkeiden ravintotekijäpitoisuuksia voi selata kätevällä Finelin palvelulla. Eniten EPA-rasvahappoja on ankeriaassa, mutta sardiinisäilyke tulee hyvänä kuutosena.

Sardiinipizzaan käytin sardiinisäilykkeitä, tomaattikastikkeessa.

pizzapohja tai kaupan valmispohja
3-4 prk sardiineja tomaattikastikkeessa
1 sipuli
vihreitä oliiveja paprikatäytteellä
juustoraastetta, esim. edam
ketsuppia tai tomaattipyreetä
oreganoa

1. Valmista pizzapohja ohjeen mukaan (ohita tämä kohta jos käytät valmispohjaa)
2. Levitä tomaattipyree tai ketsuppi tasaisesti pizzapohjan päälle
3. Taputtele sardiinit mössöksi haarukalla ja levitä pohjalle
4. Halkaise oliivit ja levitä sardiinin päälle
5. Viipaloi sipuli, laita pizzalle ja ripottele lopuksi juustoraaste ja mausta oreganolla.
6. Paista 250-asteisessa uunissa 15-20 min. tai valmispohjan ohjeen mukaan. Paista uunin alimmalla tasolla, jotta pohjasta tulee rapea.

Silakkalaatikko

Silakkalaatikko tai ”piikkilankaeste”, kuten eräät sitä nimittävät, on ollut aina herkkuruokaani. Piikkilangatkin kutakuinkin sulavat kun silakkalaatikko saa muhia tarpeeksi kauan uunissa.

Silakkalaatikko on ruoka joka vaatii hieman ns. ”vaivaa” – perunoita pitää kuoria, viipaloida jne., mutta vaiva on kyllä sen arvoinen. Toivon että einesruokien kanssa kasvanut ihmistaimi saisi joskus maistaa kunnon silakkalaatikkoa – saattaisi jopa saada kipinän ruoanlaitto harrastukseen.

Perinteisesti silakkalaatikon kanssa tarjotaan vedellä laimennettua etikkaa. Laimennusohje löytyy yleensä väkiviinaetikkapullon kyljestä. Sekoitus kaadetaan lautaselle silakkalaatikon päälle.

10 – 12 kpl jauhoisia perunoita (siikli, bintje, van gogh)
200 – 300 g siankylkeä, pekonia tai silavaa
6 suolasilakkaa tai 8 – 10 fileitä
2-3 sipulia
2 rkl vehnäjauhoja
3 dl vettä tai maitoa
suolaa, mustapippuria, sitruunapippuria, voita

1. Kuori ja viipaloi perunat. Leikkaa liha, erottele siitä läski, joka tulee pintaan.
2. Paloittele kalat pieneksi ja silppua sipulit. Lado voidellun uunivuoan pohjalle kerros perunoita ja perunoiden päälle lihakerros.
3. Ripottele lihojen päälle suolaa ja rouhittua mustapippuria sekä sitruunapippuria.
4. Seuraavaksi kerros sipulisilppua, perunaviipaleita, silakoita (ja suolaa jos käytät fileitä), sipulia ja perunoita. Lado kerroksia vuoan muodon ja koon mukaan, vuorottele perunaa, lihaa ja kalaa (lihan ja kalan jälkeen sipulia). Päällimmäinen kerros perunoista.
5. Sekoita maitoon vehnäjauhot, kaada laatikon päälle. Lisää pintakerrokseksi lihasta irtileikatut silavapallerot n. 1 cm kokoisina kuutioina. Ripottele läskien päälle suolaa (ja pippurisekoitusta, jos siltä tuntuu). Koristele koko komeus muutamalla voinokareella.
6. Paista uunissa puolitoista tuntia, ensin 200-asteisessa uunissa tunnin ajan – sitten vähennä lämpöä 100 asteeseen ja anna muhia vielä 30 minuuttia.

Avaretti ripieni al forno – Täytetyt uunisiiat

4 pikkusiikaa (n. 800 g)
2 rkl sitruunamehua

Täyte:

1 kovaksi keitetty kananmuna
80 g anjovisfileitä
100 g raejuustoa
1/4 tl valkopippuria
1 dl hienonnettua tilliä

Päälle:

1 dl kuohukermaa
2 rkl kapriksia

1. Perkaa kalat ja sivele ne sitruunamehulla.
2. Valmista täyte. Hienonna kanamuna ja paloittele anjovikset. Sekoita keskenään kaikki täytteen ainekset.
3. Täytä kalat täytteellä ja sulje ne tarvittaessa hammastikuilla tms.
4. Lado kalat voideltuun uunivuokaan ja kaada kerma sekä ripottele kaprikset päälle.
5. Kypsennä 200 asteisessa uunissa n. 45 min. Tarjoa vaikkapa keitettyjen perunoiden kera.

Uunissa paistettu turska espanjalaisittain

n. 1 1/2 kg turska
voita tai margariinia
4 rkl juustoraastetta
valkosipulinkynsi murskattuna
persiljaa silputtuna
suolaa
rakuunaa

1. Perkaa turska ja halkaise se pitkittäin terävällä veitsellä. Poista selkäruoto sekä evät.
2. Älä huuhdo kalaa, vaan hiero se puhtaaksi suolalla ja pyyhi talouspaperiin.
3. Laita kala hyvin voideltuun uunivuokaan nahkapuoli alaspäin.
4. Leikkaa kalan pintaan n. 2 cm:n välein viiltoja.
5. Sekoita keskenään valkosipuli, persilja ja rakuuna.
6. Sullo kuhunkin kalan pintaan tehtyyn viillokseen hieman valkosipuli-persilja-yrttiseosta. Sirota kalalle lopuksi juustoraaste.
7. Gratinoi kalaa 275 asteisessa uunissa n. 8-10 min. Valele kalaa uunivuoalle valuvalla nesteellä ja tarjoa vaikkapa kylmän perunasalaatin kera.