Kategoriat
Juustot

Kaggost

Kaggost on murukolorakenteinen kova juustolaji. Se on nimetty nassakkamaisen muotonsa mukaisesti. Kaggostin tunnusmerkkejä ovat joustava ja voimakas konsistenssi, siitä huolimatta juustoa on kuitenkin helppo leikata.

Kaggjuusto painaa n. 6 kg ja kypsyy nopeasti – 6-8 viikossa. Maku on puhdas ja mieto. Kaggjuusto tehdään lehmän maidosta.

Kategoriat
Juustot

Juusto Suomessa

Suomessa on osattu valmistaa hyviä juustoja jo keskiajalla. Nykyisin suomalainen maito on EU:n puhtainta, mikä on perusedellytys hyvien juustojen valmistamisessa.

Suomalaiset syövät juustoa 18,6 kg henkeä kohti vuodessa. Juuston kulutus on lisääntynyt, käyttö monipuolistunut ja valikoimat kasvaneet. Juustot maistuvat leivällä, juustotarjottimella, monissa ruoissa ja leivonnaisissa.

Maidon ravintoaineet ovat juustossa moninkertaisina. Juustossa on muun muassa proteiinia, hiilihydraattia, rasvaa, kivennäisaineita ja vitamiineja. Juusto tunnetaan erinomaisena kalsiumin lähteenä. Juustot sopivat hyvin myös laktoosi-intoleranteille.

Kategoriat
Juustot

Gammelost

Gammelost on saanut nimensä siitä että sen tapaista juustoa valmistettiin ainakin jo 1500-luvulla Norjassa, koska Olaus Magnuskin siitä mainitsee. Nimi ei siis johdu kypsytysajan pituudesta eikä viittaa tässä mielessä juuston ikään.

Gammelost onkin vain kellaroitua piimäjuustoa, joka kellaroinnin aikana rei’itetään ja reikien avulla saatetaan alttiiksi erilaisille bakteeriviljelmille, joista sen sinivihreänruskea home johtuukin.

Sillä on läpitunkeva tuoksu ja ankara kirpeys eli hyvin voimakas maku voimakkaan tuoksun lisäksi. Gammelost on sylinterinmuotoinen, halkaisijaltaan n. 15 cm. ja yhtä korkea. Paino n. 3-4,5 kg.

Kategoriat
Piiraat ja leivonnaiset Voileivät ja välipalat

Chapati

Kohottamaton chapati on ehkä tunnetuin intialainen leipä. Rieskan tyyppinen chapati korvaa usein ruokailuvälineetkin – chapatin palalla viedään ruoka suuhun.

Jos pidät chapatista, katso myös lappilaisen ohrarieskan resepti

2 dl grahamjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1/4 tl suolaa
n. 1,5 dl vettä

1. Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää vettä sen verran että saat pehmeän, kaulittavaksi sopivan taikinan. Anna taikinan levätä kosten liinan alla noin puoli tuntia.
2. Jaa taikina kahteentoista osaan. Kauli palat jauhotetulla leivinpöydällä ohuiksi levyiksi.
3. Pyyhi ylimääräiset jauhot pois levyiltä ja paista kuumalla paistinpannulla noin minuutin per puoli tai kunnes niiden pinta alkaa täplittyä.

Kategoriat
Liharuoat

Aito venäläinen Stroganoff

Lukijamme Kurt Taxell kommentoi aikanaan Stroganoff reseptiämme ja kertoi suvussaan jo yli 100 vuotta kulkeneesta reseptistä. Resepti on tullut Kurtin sukuun hänen Pietarista kotoisin olevan isoäitinsä kautta, joten tämä todella saattaa olla se oikea, perinteinen ja aito venäläisen Stroganoffin resepti.

Nyt viimeinkin pääsimme kokeilemaan Kurtin ohjetta. Tähän Stroganoffiin punainen väri tulee punajuuresta, ei siis tomaattisoseesta. Ja tämä on muuten todella hyvää, suosittelen lämpimästi.

Kiitos Kurtille reseptistä!

600 g naudan sisäfilettä
2 punajuurta (käytin säilyke punajuuria)
1,5 – 2 dl mesisieniä
1 suolakurkku
1 rkl vehnäjauhoa
1 iso sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 prk smetanaa
2 tl suolaa
1 tl valkopippuria

1. Suikaloi liha,  muserra valkosipuli ja silppua sipuli. Paista voissa 10 min. Sekoita välillä jotta lihat kypsentyvät tasaisesti.
2. Ripottele joukkoon jauhot ja sekoita hyvin.
3. Kuutioi suolakurkku, punajuuret ja silppua sienet. Lisää lihan joukkoon ja paista vielä muutama minuutti.
4. Lisää smetana ja mausta suolalla ja valkopippurilla. Sekoita hyvin. Kypsennä vielä muutama minuutti miedolla lämmöllä.

Tarjoa vaikka perunasoseen kanssa!

Kategoriat
Keitot

Erilainen makkarakeitto

Moni tekee makkarakeiton käyttäen perus keittojuureksia, joilla saakin hyvää makkarakeittoa aikaiseksi. Tulin kokeilleeksi makkarakeittoa hieman eri reseptillä ja hyväähän tästä tuli. Kokeile vaikka – erilainen makkarakeitto.

Makkarakeiton kanssa maistuu ainakin ruisleipä.

2 litraa vettä
10 keskikokoista perunaa
10 maustepippuria
2 lihaliemikuutiota
100 g herneitä (pakaste)
2 laakerinlehteä
400 g Kruunukasviksia
500 g lenkkimakkaraa
pieni parsakaali
viispippuria
1 rkl sipulijauhetta
grillimaustetta
valkopippuria, piri-piriä

1. Kuori ja lohko perunat pieniksi kuutioiksi.
2. Laita perunat ja vesi isohkoon kattilaan, lisää mausteet, laakerinlehdet ja lihaliemikuutiot ja keitä n. 10 min.
3. Paloittele parsakaali pieniksi paloiksi. Lisää herneet, parsakaali ja muut kasvikset perunoiden joukkoon. Anna kiehua n. 5 min.
4. Lisää kuutioidut makkarat ja keitä vielä 5 minuuttia.

Kategoriat
Lisäkeruoat

Parsakaalimunakas

Parsakaalimunakas on vitamiinipommi ja sopii hyvin myös karppaajalle eli vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattaville.Parsakaali on hyvän makuista ja todella terveellistä, lue lisää parsakaali.fi sivuilta.

Itse syön tätä monesti aamiaiseksi. Katso myös muut ruokasafarin parsakaali reseptit.

1 tuore parsakaali
voita
suolaa
6 kananmunaa
silputtua persiljaa
3-4 rkl maitoa
hieman raastettua juustoa
mustapippuria
(muskottipähkinää)

1. Huuhtele tuore parsakaali ja pilko se pieniksi paloiksi.
2. Sulata voi paistinpannulla, lisää pilkottu parsakaali ja paista kunnes palat pehmenevät.
3. Ripottele päälle hieman suolaa ja halutessasi muskottipähkinää.
4. Vatkaa kulhossa munien rakenne rikki, lisää maito, persiljasilppu, juustoraaste ja mausteet. Sekoita.
5. Kaada munamassa paistinpannulle parsakaalien päälle ja paista kunnes munamassa hyytyy.

Kategoriat
Kasvisruoat Voileivät ja välipalat

Herkullinen dippilautanen

Tämä dippilautanen on useimmille perussettiä, mutta tallennan tänne koska se on eräs lasteni lempi välipala/iltapala.

Ja jos joku ei ole koskaan tätä kokeillut, niin nyt voisi olla aika. Dippinä olen usein käyttänyt Pirkan American dippiä, 3 v. tyttäreni kun ei paljon muita ole huolinut. Mutta katso myös ruokasafarin dippireseptit.

tuoretta parsakaalia
porkkanaa
tuoretta kurkkua
keltaista paprikaa
perunalastuja
kermaviili + dippikastike

Dippilautaselle sopii myös esim. maustekurkku ja kukkakaali.

1. Irrota parsakaalin nuput ja keitä tai höyrytä parsakaali kypsäksi, n. 5-10 min. Höyryttämällä menee hieman pidempään.
2. Kuori porkkana ja suikaloi paprika, kurkut ja porkkana.

Kategoriat
Liharuoat Piiraat ja leivonnaiset Voileivät ja välipalat

Kanakrepit salsakastikkeella

Kanakrepit ovat salsakastikkeella ja inkiväärillä kipakasti maustettuja ja sopivasti täyttävä välipala. Krepit kannattaa paistaa matalareunaisessa paistinpannussa, joka on alle 20 cm. halkaisijaltaan.

Paista krepit voissa, parhaan maun saavuttamiseksi.

4-6 isoa kreppiä
400 g kana- tai kalkkunasuikaleita
pala tuoretta inkivääriä
2-3 puristettua valkosipulinkynttä
200 g tuoreita herkkusieniä
2 avokadoa
1 dl salsakastiketta tai kaupan salsakastiketta
1/2 dl kermaviiliä
jäävuorisalaattia
(tabascoa tai chiliä)

1. Paista inkiväärillä ja valkosipulilla maustetut kanasuikaleet kypsiksi.
2. Ruskista herkkusienet.
3. Survo avokadot soseeksi, lisää joukkoon salsakastike ja kermaviili. Jos haluat, voit terästää makua tabascolla tai chilillä.
4. Täytä krepit salaattisuikaleilla, kanasuikaleilla ja herkkusienillä. Lusikoi päälle kastiketta ja nauti. Krepit tosin maistuvat hyvin kylminäkin.

Kategoriat
Kalaruoat Keitot

Messipojan kalakeitto

Messipojan kalakeitto on helppo tehdä ja tarveaineiltaan edullinen.

Kalaa suositellaan syötäväksi, eri lajeja vaihdellen, 2-3 kertaa viikossa. Kala sisältää terveellisiä rasvahappoja, useita vitamiineja ja kivennäisaineita sekä paljon proteiinia. Kala on erityisen hyvä n-3 rasvahappojen ja D-vitamiinin lähde.

6 perunaa
4 dl vettä
1 kalaliemikuutio
400 g pakastekalaa (sei, ahven, siika)
3-4 sipulia
100 g pakasteherneitä
50 g valkosipulijuustoa
ruohosipulia

1. Kuori ja lohko perunat. Laita ne kalaliemeen kiehumaan puolipehmeiksi.
2. Paloittele kala suurehkoiksi kuutioiksi ja laita sipulilohkojen kanssa perunoiden joukkoon. Anna kiehua hyvin miedolla lämmöllä.
3. Kun perunat ja kalat ovat kypsät, lisää herneet ja juusto pieninä nokareina. Kuumenna ruoka kiehuvaksi. Lisää pinnalle silputtua ruohosipulia.