Kategoriat
Kalaruoat

Uunisei

Uunisei on eräs vaivattomimmista ruokalajeista, joka valmistuu lähes itsestään eikä vaadi kummoisia raaka-aineita. Sen lisäksi uunisei on todella maistuvaa, sen takaa kerma-juustokuorrute.

Näillä annosmäärillä syö kaksi aikuista vatsansa täyteen, kunhan lisukkeena on esim. perunaa ja vaikka höyrytettyjä kasviksia. Isommalle porukalle tuplaisin määrän.
Uunisein juustona käytän yleensä miedompaa kermajuustoa, koska lapseni vierastavat esim. emmentalia – mutta tähän sopinee hyvin voimakkaampikin juusto. Jos oikein haluat hemmotella vieraita, niin lorauta kerman mukana joukkoon hieman valkoviiniä.

1 paketti ( 400 g ) pakasteseitä
vajaa 1 tl suolaa (tai yrttisuolaa)
ripaus jauhettua valkopippuria
2 dl kuohukermaa
1,5 dl juustoraastetta
2 tl korppujauhoja

1. Laita seipalat uuninkestävään vuokaan. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Kypsennä 200 asteisessa uunissa n. 15 minuuttia.
2. Ota vuoka uunista, kaada kuohukerma vuokaan, ripottele juustoraaste ja korppujauhot pinnalle.
3. Jatka kypsentämistä kunnes pinta on saanut kauniin ruskean värin.

Vastaa