Amerikkalaiset pannukakut eli pancakes

Pikkupannukakut eli amerikkalaiset räiskäleet ovat suussasulava jälkiruoka tai aamupala. Jenkkipannarit ovat kuohkeita ja maistuvat hieman vaniljalta.

Amerikkalaiset pannukakut paistetaan kuten suomalaisetkin paistinpannulla (keskilämmöllä) joko voissa tai rypsiöljyssä. Öljyssä räiskäleet saavat pehmeämmän pinnan, voissa paistettaessa pannukakut saavat hieman rapeamman ja suolaisemman pinnan.

Koska amerikkalaisista pannukakuista tulee leivinjauheen ansiosta hieman paksumpia kuin tavallisista räiskäleistä, paista ne keskilämmössä. Tästä reseptistä tulee reilu 20 räiskälettä.

3 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
3 kananmunaa
2 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
1 dl sokeria
hieman suolaa
öljyä tai voita paistamiseen

1. Sekoita kuivat aineet eli jauhot, sokerit, suola ja leivinjauhe keskenään.
2. Erottele valkuaiset ja keltuaiset.
3. Sekoita keltuaiset ja maito jauhoseokseen.
4. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja nostele vaahto taikinan joukkoon.
5. Paista paistinpannulla pieniä räiskäleitä. Paista pannukakut molemmin puolin, räiskäleet ovat valmiita käännettäviksi kun pintaan ilmestyy pieniä reikiä.

Jätä kommentti