Piperade on perinteinen baskilainen ruoka, jonka kanssa voi tarjota esim. valkosipulilla maustettuja makkaroita, nakkeja tai kinkkua. Tällä ohjeella piperade tehdään pidemmän kaavan mukaan, jolloin kasvikset lähes soseutuvat. Chiliä tai tabascoa voi käyttää jos haluaa hieman tulisempaa piperadea.

Meillä ei nyt sattunut olemaan punaista paprikaa, joten käytimme sen sijaan keltaista. Käytössä oli myös tuoretta ruohosipulia, jota ripottelin päälle.

3 keskikokoista sipulia
2 paprikaa (punainen ja vihreä)
3 tomaattia
6 kananmunaa
2 tl suolaa
1/2 tl rouhittua mustapippuria
(1 tl meiramia)
(tuoretta murskattua valkosipulia)
(tuoretta ruohosipulia)
oliiviöljyä tai voita paistamiseen

1. Kuori sipulit, lohko ne ja paloittele pieniksi suikaleiksi.
2. Poista paprikoista kannat ja siemenet. Suikaloi paprikat.
3. Kuullota sipulisuikaleita (ja valkosipulimurskaa) oliiviöljyssä tai voissa kasarissa. Älä ruskista.
4. Lisää paprikat pannuun. Hauduta kannen alla miedolla lämmöllä n. 20 minuuttia. Sekoita välillä.
5. Paloittele tomaatit ja lisää ne joukkoon. Mausta suolalla, mustapippurilla ja meiramilla.
6. Anna seoksen porista ilman kantta 10 minuuttia.
7. Vatkaa kananmunien rakenne rikki ja lisää kasariin. Sekoittele kunnes munat hyytyvät.