Annoksesta tulee yksi umpikuorinen calzone-pizza tai kymmenisen pikkupizzaa.

Kuoritaikina:

5 dl vettä
25 g hiivaa (tai 2 tl kuivahiivaa)
3 tl suolaa
1/2 dl öljyä
n. 12 dl hiivaleipä- tai vehnäjauhoja

Täyte:

400 g jauhelihaa
1 iso sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
1 tlk tomaattimurskaa
2 rkl maustamatonta tomaattisosetta
1 tl suolaa
(lihaliemikuutio)
valko- tai mustapippuria
1 tl timjamia, basilikaa ja oreganoa
1 dl raastettua parmesanjuustoa

1. Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen tai sekoita kuivahiiva jauhoihin. Sekoita ainekset keskenään ja alusta pehmeäksi taikinaksi. Anna taikinan kohota hieman.
2. Paahda jauheliha, lisää joukkoon silputtu sipuli ja valkosipuli. (Voit kokeilla myös raastettua porkkanaa ja selleriä)
3. Lisää joukkoon tomaattimurska ja tomaattisose sekä mausteet. Anna seoksen hautua hiljalleen kunnes liika neste on haihtunut.
4. Sekoita joukkoon juustoraaste ja anna täyteseoksen jäähtyä.
5. Kaaviloi taikina sopivan kokoiseksi pyöreäksi levyksi. Levitä täytettä taikinalevyn toiselle puoliskolle ja käännä levy puolikuun muotoon. Paina reuna kiinni vaikka lautasen reunalla tai taikinapyörällä. Korista reuna palmikoidulla taikinasäikeellä.
6. Paista 200 asteisen uunin alaosassa n. 20 min.

Vinkki! Ylijäämä taikinan voit valmistaa pikkupiirakoiksi. Pyörittele taikina palloiksi. Anna niiden kohota ja paina vaikka juomalasin pohjalla niihin syvennys johon levität täytettä. Ripottele vielä juustoraastetta pinnalle. Paista 250 asteisessa uunissa n. 10 min.