2 kanan rintafileetä nahattomana ja luuttomana
6 dl kanalientä tai vettä ja kanaliemikuutio
4 tyynyä riisinuudelia
½ kurkkua

Kastike:
1 rkl   valkoviinietikkaa
2 tl   dijon-sinappia, original
½ tl   suolaa
½ tl   sokeria
4 rkl   vaaleaa soijaa
valkopippuria myllystä
3 rkl   rypsiöljyä
1 rkl   seesamiöljyä

1. Kiehauta kanaliemi ja lisää kanapalat. Anna hautua miedolla lämmöllä kannen alla 5 min. Ota kattila liedeltä ja anna kanan vetäytyä liemessä sekoittumatta 15 min. Ota kanapalat liemestä ja jäähdytä.
2. Tee kastike: Sekoita keskenään viinietikka, sinappi, suola, sokeri, soija, pippuri, öljy ja seesamiöljy.
3. Nuudelit: Laita runsas 1½ litraa vettä kattilaan ja anna kiehua kunnolla. Lisää fen-pit yksitellen veteen, etteivät ne tartu toisiinsa. Pane kansi päälle, ota kattila pois liedeltä ja anna seistä 5 min. Anna niiden kuivahtaa ja laske ne sen jälkeen varovasti kylmään veteen. Taita jokainen fen-pi suikale kolmeen osaan, leikkaa poikittain paloiksi 1 cm:n välein ja aseta suikaleet tarjoiluvadille.
4. Leikkaa kurkku vinosti ohuiksi siivuiksi ja siivut vielä ohuiksi suikaleiksi. Aseta kauniisti fen-pi suikaleiden päälle. Revi jäähtyneet kanapalat käsin suikaleiksi lihan syitä hyväksi käyttäen ja asettele ne sitten keoksi kurkkujen päälle. Kaada kastike päälle juuri ennen tarjoilua ja sekoita hieman.